Laipurin excursio: Neste Oli Rally Finland 2006
Hupimatkasta muuttui selviytymisretkeksi

Vuonna 2005 päätetyn kaavan mukaisesti, oli tänäkin vuonna Laihian Pursiseuran excursion kohteena Suomen suven merkittävin urheilutapahtuma. Nyt siis vuoron sai jokaisen Ferrarista housunsa kastelevan penkkiurheilijan unelma, eli Neste Oil Rally Finland 2006-osakilpailu. Laipurin seurue ei tänä vuonna saavuttanut täysiä mittojaan KJ Kuparin jättäydyttyä varikkopilttuulle Rovaniemen toimipisteelle. Myöskään vieraileville tähdille emme antaneet tänä vuonna sijaa Jukka Syrjälän ja J-P Kuparin hyvistä otteista huolimatta Helsingin MM-kisoissa 2005.

Laipurin oma rallitiimi starttasi Pohjanmaan jylhiltä metsätaipaleilta kohti Suomen mäkisintä kaupunkia Jyväskylää jo hyvissä ajoin perjantai-iltapäivällä. Peräkoukun asentamisesta johtuneiden ongelmien takia oli VPJ Kupari jo ennen starttipyssyn paukahdusta valmis heittämään rallihaalarit nurkkaan ja siirtymään N-ryhmään. RJ Kangasmäen ehdottama idea, jossa peräkoukku asennettaisiinkin auton takaosaan, antoi uutta toivon kipinää ja suurten ponnistelun jälkeen matka sai PJ Taittosen hypättyä vauhdista kyytiin todenteolla alkaa..
Kisapaikalle saavuttuaan oli delegaatiolla ensimmäisenä ohjelmassa tietenkin Jyväskylän haarakonttorin tupatarkastus. Tupailmoitus tehtiin asiaan kuuluvalla tavalla ja parkkipaikkakin löytyi helpohkosti ”greeniltä”. VR Kiilin näkemä suuri vaiva asunnon siisteyden aikaansaamiseksi ei saanut liiemmin ansaittua huomiota osakseen vaan kaaos vallitsi VR:n kaksiossa heti alkumetreiltä lähtien. Perjantai-ilta vierähti Laipurin sisäisen Texas Hold’em-mestaruus-turnauksen siivittämänä. Tämä todennäköisyyksille takapuolta näyttävä korttipeli siivitti pelaajaringin oikeaan kisatunnelmaan kaikkien jäädessä asiaankuuluvasti voitolle. Turnauksen loppuessa ei seurueelle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin painaa kytkin pohjaan ja ampaista vapaalle.
Jyväskylän keskustassa saatiin samalla ensi kosketus kisojen järjestelytoimintaan, jossa vertailukohtana toimisi jälleen Laipurin järjestämä Mun Tour-kutsuturnaus. Delegaatio saikin ensijärkytyksekseen huomata ydinkeskustan olevan kuin tikulla sohaistu muurahaiskeko, jossa rahvas sinkoilee sinne tänne vailla päämäärää. Mun Tourin tapaista organisoitua liikkumista paikasta toiseen ei nähty kuin paikallisten poliisien taholta. Toinen Laipurin rallihaalaripukuista seuruetta silmiin tikarin lailla pistänyt seikka oli ruskeiden nektariinipullojen todella runsas esiintymä. Nämä lisääntymiskykyisiksi osoittautuneet lasiobjektit värittävät katukuvaa koko viikonlopun ajan. Laipurin PJ Taittonen totesikin kauhistellen alkoholin vievän kaiken huomion kisaviikonlopun touhuissa. ”Mahala tais yhen ottaa, siinä kaikki”, Taittonen jatkaa, käyttäen vertailukohtana Mun Tourin juomapolitiikkaa. Ilta saatiin kuin saatiinkin lopulta kunnialla läpi ja Laipurin iskukykyistä delegaatiota ei haitannut edes puolen kilometrin mittaiset taksijonot, sillä Jyväskylän kaupunki oli järjestänyt jäsenille ”oman” taksin, joka nappasi seurueen kyytiin kansan katsoessa voimattomana sivusta.
Lauantaina muun maailman vielä nukkuessa, oli neljä urheaa jopparijediä aloittanut jo oman valmistautumisensa galaktisen pitkää polkumatkaa varten. Kilpureiden huoltotyöt aloitettiin jo hyvissä ajoin useita minuutteja ennen suunniteltua irtautumishetkeä. VR:n naapurit saivatkin seurata kirosanojen täytteistä varikkotyöskentelyä delegaation ahertaessa varikkopilttuulla ja nähdä miten tyhjyyttä ammottavat pyörän takakumit täyttyivät kuin Anne-nukke RJ:n ”käsittelyssä”.
Kaikesta ”tuunaamisesta” huolimatta ei rivijäsen Kangasmäki saanut omaan menopeliään tallipäällikön haluamaan iskuun ja hän joutuikin turvautumaan erään ohikulkijan tarjoamaan polkupyörämallistoon. RJ:n mukaan uuden pyörän kanssa ”ei olisi huonompi säkä voinut käydä”. Joka tapauksessa nyt kun jokainen ryhmän jäsen oli varustettu yhdellä kilpurilla, huonolla omatunnolla, sekä yli sadan lepopulssilla, saisi matkamme kohti Moksin mutkaa vihdoin alkaa. Mutta..!
Ylämäkien käydessä yhä jyrkemmäksi ja ensimmäisten pyörärikkojen jälkeen leiskautti PJ Taittonen ilmoille muut hiljaiseksi saavan kysymyslausahduksen: ”Tietääkö joku mihin me ollaan menossa tai kuinka pitkä sinne on?” ”Kiili tietää, sehän asuu täällä”, vastasi RJ Kangasmäki rauhoittavasti. VR Kiilin selvitettyä tilannetta kävi ilmi, ettei karttaan oltu juurikaan kajottu, eikä välimatkoja liiemmin viivaimella mittailtu. VPJ Kupari otti neuvosta vaarin ja zoomaili Talvisodan aikaista suunnistusopasta tovin. ”Linnuntietä sinne on noin 36 kilometriä, mutta eiköhän me lyhempikin reitti löydetä”, tuumasi Kupari tiivistäen matkan tavoitteet. Muiden jäädessä seisomaan sanattomana paikoilleen, ampaisi VPJ ryhmän keulille ja antoi näin lähtölaukauksen Laipurin historian ikimuistoisimmalle retkelle… (Jatkoa seuraavassa jaksossa)




TAKAISIN