Pursiseuralainen - Pursiseuralainen - Velka ylittää jo veneen laidat

 

Kunniajäsen ennakoi äyskäröintiä

Tarkoitus on lähteä Helsingin toisia, perinteeksi muodostuneita YU:n MM-kisoja päivittelemään stadionin takasuoran liepeille (Huom! tv-katsojat). Matkan järjestelyt ovat alkaneet riitaisissa merkeissä. Pursiseuran toiminnan kampiakseli, varapuheenjohtaja Harri "Potteri" Kupari, otti toimeksiannon matkan järjestämisestä pursiseuran toiminnan mäntämieheltä, J-P "Jaippari" Taittoselta, joka oli idean saanut pursiseuran toiminnan kaasuvaijerilta, Mika "Kankura" Kangasmäeltä. Törkyisen ison velan ottamisen siunasi pursiseuran toiminnan bensiinisäiliö, Petteri "Chili" Kiili ja haukut toiminnasta jakoi jälleen pursiseuran toiminnan jarrulevy, Iikka "Kuuppa" Kupari. Haastateltaessa kovasanaisena pursiseuralaisten parissa tunnettu Kupari tokaisee tylyn kalkin:

- ”Sanotaanko, että tässä on nyt käynyt niin, että esitetty ja hyväksytty budjetti ohitti alijäämää tarkkailevien elinten siivilän, eli aivot. Menot tuntuvat kasvaneen piin korrelaatiokertoimen neliöön kuin toukka kotelossaan”.

Kupari kuitenkin pehmentää särmikästä lausuntoaan kysyttäessä haluaako hän päitä vadille:

- ”Pääasiana tässä voidaan kuitenkin pitää sitä, että tilanne eteni Mun Tourilla vuorokauden viimeisellä neljänneksellä hienoisessa kaljalastin aiheuttamassa nosteessa ja sivuttaisveto oli kovaa kautta linjan. Päitä vadille vasta kun hatarat epäilymme kohdistuvat johonkin. Pursiseuralainen on syytön kunnes toisin epäillään”.

Varapuheenjohtaja, seuraan vielä kuulumaton, Harri Kupari toteaa tiedusteluihin pursiseuran järjenvastaisesta rahankäytöstä seuraavaa:

- ”Me asetetiin pudjetille tietyt raamit joiden puitteissa me toimimme”.

Muuta Kupari ei suostunut kommentoimaan vedoten huonohkoon juttutuuleensa. Toimittajan vaistot saivat tuulta löysänä leprattaviin purjeisiinsa. Mutta motivaatio selvittää asiaa pidemmälle ajoi muihin puuhiin uhkailun ja haistattelun saattelemana. Tämän mysteerin makkara on nyt kuorittu. Jonkun täytyisi se vielä pureskella ja sulattaa.




TAKAISIN