Pursiseuran puheenjohtajan hermot eivät ehkä sittenkään rautaa - MM-kulta saattaa vielä vaihtaa osoitetta

MM-kisat pelkkä tuupahdus Skandaalitarkastus paljasti jälkikäteen tulosten virheellisyyden

MM-kisat saatiin päätökseen lauantaina 4.3.2006 alkuillasta. MM-kulta, leijonakravatti ja parhaan yksilön pytty jaettiin ennakkosuunnitelmien mukaan. Kaikki vaikutti vielä hyvältä. Maailmanmestareina juhlivat J-P Taittonen ja Ville Jylhä. Karmaiseva totuus paljastui tulosten jälkikäteen suoritetussa videotarkistuksessa. Pöytäkirjassa olleen virheen takia maailmanmestaruuden luultiin ratkenneen, vaikka todellisuudessa oikeiden maailmanmestarien selvittämiseksi olisi pitänyt järjestää jatkotuubi, eli nk. sudden tuubi jäi kokonaan suorittamatta. Näin ollen J-P Taittosen maailmanennätykseksi pöytäkirjan mukaan heittämä triplatuubi 9 on hylätty, ja Taittonen jakaa maailmanennätyksen triplatuubi 8 Kari Sompin kanssa.

Jury yksimielinen jatkotoimenpiteistä

Jury piti videoneuvottelukokouksen maanantai-iltana ja päätti, että leijonantuubauskravatti menee puoliksi J-P Taittosen ja Kari Sompin käyttöön seuraaviin halli MM-kisoihin saakka. Pikkiriikkinen 'paras yksilö'-pytty jää Jussi-Pekka Taittoselle uusitun pistelaskun jälkeenkin. Jatkotuubit järjestetään vielä määrittämättömänä ajankohtana. Mukana sudden-tuubi kisassa ovat parit Kari Somppi ja Jussi Pikkumäki sekä Jussi-Pekka Taittonen ja Ville Jylhä.

 

Tuubipallon MM-kisojen tämän hetkinen tilanne. Maailmanmestaruus on ratkaisematta.

TAKAISIN